Lukijat

lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta



Pysähdy hetkeksi miettimään mennyttä vuotta. Sinetöi muistot lämpimänä sydämeesi ja suuntaa avoimin mielin kohti uutta vuotta. Onnea, rakkautta ja menestystä vuodelle 2012.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulu on jo ovella.

"Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin jopa murehdin. "Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi, mitä antaisin sinulle, mitä tekisin toiselle, entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä." Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn - ne ovatkin ikiomat. Tässä on hyvä pysähtyä ja pieneksi hetkeksi hiljentyä. En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa, ei huomaa se yhtä ahertajaa. Ei tule joulu sydämeen, jos tunteen tuhlaa kiireeseen. Joulun tarkoitus on toinen - sanomaltaan suurenmoinen! Annankin lahjaksi aivan uutta - itsestäni, itselleni iloisuutta! Rakkautta ja lämpöä jakakaamme niin itsekin sitä saamme. Miten ihanaa on joulun odotus, kun rintaa ei paina ahdistus. "


Hyvää joulun odotusta teille kaikille blogiystävilleni.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ystävyys on ikuista

Ystäväni
Kerro huolesi minulle.
Näen kuinka tunnet tuskaa
sisimmässäsi.
Haluaisin lohduttaa sinua.
Kuunnella sinua.
Kietoa käsivarteni ympärillesi
ja sanoa, että et ole yksin.
Älä pidätä kyyneleitäsi.
Avaa sydämesi ja anna tunteiden purkautua.
Vaikka myrskypilvet joskus uhkaavatkin,
sinulla on voimia selvitä.
Tahdon olla tukenasi aina,
valo pimeässä,
turvana ja ilona tulevaisuudessa,
Kuljen rinnallasi ja
olen ikuinen ystäväsi.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Unelma

Minulla on unelma.
Unelma, jonka toivoisin
saavuttavani.
Unelmani vuoksi olen
avannut ovia
ja kokenut uusia
mahdollisuuksia.
Uskon unelmaani.
Ja ponnistelen
kohti päämäärääni.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Nyt äänestämään. Vuoden kaunein kirjankansi



Äänestä vuoden kaunein kirjankansi Leena Lumin blogissa! Palkintoina kirjoja ja Tommy Tabermann 2012 seinäkalenteri täynnä hurmaavia runoja ja kuvia...

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Sinulla on kiva blogi - tunnustus

Sain Aili-mummolta, http://aili-mummo-voiniitaikojablogspotcom.blogspot.com/ tämän "kiva blogi" tunnustuksen ja olen iloinen ja yllättynyt tästä hänen antamastaan tunnustuksesta. Kiitos hänelle tästä tunnustuksesta.

Tähän tunnustukseen liittyy seuraavanlainen tehtävä:

1. Käsityösi, josta olet ylpeä ja jota arvostat eniten. ( kuva mukaan )

Minulla on muistoissani eräs käsityö. Villapusero, jonka neuloin miehelleni hänen ollessa armeijassa. ( Olimme silloin kihloissa. Niin nuoria ja rakastuneita) 
Ikävissäni neuloin sitä yöt ja päivät. Muistan, kun purin ja kerin sitä. Se oli tummanvihreä ja neuloin sitä palmikkokuviolla.  Loppujen lopuksi siitä tuli niin iso, että olisimme mahtuneet molemmat sen sisään. Siitä on aikaa melkein neljäkymmentä vuotta. Minulla ei ole siitä kuvaa, mutta muistelen sitä käsityötäni ja aina se saa hymyn huulilleni.
Nykyään neulon lapasia ja sukkia rakkaille lapsenlapsilleni. Askartelen myös mielelläni kaikenlaista.

2. Toiseksi kysytään  kauneinta rakennusta, jonka olen nähnyt.

Nyt tulee mieleen yksi kauneimmista rakennuksista ja se on Katariinan palatsi Pietarissa.


3. Laulu, joka koskettaa sinua kovasti.

Yksi niistä on Tommi Läntisen " Syvälle sydämeen sattuu " ja se löytyy TÄÄLTÄ
Ja Mikko Alatalon tulkitsemana " Suojelusenkeli " löytyy täältä.

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?

Tällä hetkellä en tunne, että arki olisi minulle raskasta. Olen vuorotteluvapaalla työpaikastani, joten arjen askareet ovat nyt erilaisia kuin työssä ollessani.
Työpaikallani oli niin paljon paineita. Ainainen kiire. Asiakkaille ei ole aikaa. Jatkuvaa kuormien purkamista ja hyllyttämistä. Pienellä porukalla työskentelyä. Työilmapiiri kärsi. Tykkään työskennellä kaupan alalla, mutta keväällä tunsin työni niin turhauttavaksi ja olin väsynyt, joten päätin ottaa omaa aikaa ja laittaa arvot järjestykseen. Nyt minulla on ollut aikaa katsella eteenpäin elämässäni ja unelmoida tulevaisuudesta. Aika näyttää toteutuvatko unelmani.


5. Mistä asioista arjessasi nautit eniten?

Jaahas.. Nautin lapsistani ja lapsenlapsistani. Nyt minulla on aikaa heille enemmän.
Nautin kun saan tehdä kotiaskareita ilman mitään kiirettä.
Nautin luonnon ihmeellisyyksistä.
Osaan arvostaa enmmän kaikkea mitä ympärilläni tapahtuu.

Järvi näkymäkin saa osan minun nautinnostani.


Nyt haluan ojentaa tämän "Sinulla on kiva blogi" tunnustuksen Astalle " VILLA VILPPULA" blogiin.  http://villavilppula.blogspot.com/.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Auringon lämpö

Kevään lämpimän tuulahduksen myötä
tulit luoksemme.
Koko kesän jaksoit lämmittää
kauniilla säteilläsi.
Jaksoit antaa lämpöä
niin pienille kuin isommillekin
ihmisille.
Metsän eläimetkin saivat nauttia
lämmöstäsi.
Järvet ja meret saivat osansa
kauniin loisteesi lämmöstä.
Kedon kukkaset loistivat kilpaa
kanssasi.
Puutarhat viheriöivät ja
linnut lauloivat kauneinta lauluaan.
Runsaudellasi soit meille
hyvän sadon talven varalle
puutarhojen ja metsien
antimista.

Syksyn sateet karkoittivat
sinut pois luotamme.
Muistelemme lämpöäsi ja
odotamme sinun saapuvan luoksemme
taas kevään tuulahduksen myötä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Syksyn väriloisto



Syksy on saapunut
Kaunis väriloisto leviää ympärillemme.
Lehtien värikäs kirjo täyttää maiseman.

Illat pimenevät.
Tähdet tuikkivat kirkkaina öisellä taivaalla.






Muuttolinnut alkavat tehdä lähtöään etelän lämpöön.






  Kynttilät luovat tunnelmaa kodeissamme.   Lyhdyt loistavat puutarhoissamme.

Kesä on vain muistoissamme.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Syksy


Kuinka kaunis luonto onkaan . Se vangitsee katseeni. Yhä uudelleen ja uudelleen saavun katselemaan tätä kaunista luonnon ihmettä. Puiden varjot heijastuvat vasten järven pintaa. Hiljaisuus on sanoinkuvaamatonta. Koivun oksat väreilevät hennossa tuulessa. Ilma on syksyisen raikas. Täältä saan taas voimaa jatkaa eteenpäin elämässäni.

tiistai 9. elokuuta 2011

5 asiaa elämässä

Elämässä on viisi asiaa joita ei voi saada takaisin:
Kivi, joka on jo heitetty.
Sana, joka on jo sanottu.
Mahdollisuus, jota ei käytetty.
Aika, kun se on kulunut.
Ihminen, kuoleman jälkeen.
Elämä on lyhyt. Älä riko sääntöjä. Anna anteeksi nopeasti. Rakasta tosissasi. Naura hysteerisesti, äläkä koskaan kadu jotain sellaista, mikä sai sinut hymyilemään! ♥

perjantai 5. elokuuta 2011

Tommy Tabermannin runo



Hiljaisuus
on äänistä ylivoimaisesti paras
Hiljaisuutta ei ole olemassa
ja siksi me emme
tule toimeen ilman sitä
Ilman hiljaisuutta
ei kuule
sitä ainoaa ääntä
jota on syytä kuunnella:
hiljaisuutta
Se kertoo mitä tehdä ja minne mennä
ja miksi
ja mitä muuta me emme
janoa täällä kuulla
Milloinkaan emme kuule toisiamme
niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina
kun istumme pitkään kaksin
ja kuuntelemme hiljaisuutta.
- Tommy Tabermann

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Muistoja nuoruuteni päiväkirjasta

Epätoivon harmauttama maailma,
vastoinkäymisiä:
tulevaisuus vailla mielenkiintoa.
Maailma täynnä tuskaa ja ahdistusta.
 Olit kaunista haavetta vain.
Kuljit ohitseni, odotin sinun jo viimein huomanneen
minut. Mutta ei...
Menit vain ylpeästi ohitseni
kuin minua ei 
olisi koskaan ollutkaan sinun elämässäsi.
Tyydyin kohtalooni, mitäpä muutakaan
olisin voinut tehdä.


                                            Mutta aivan kohta, aivan yllättäen käännyit
                                            ja katsoit minua syvälle silmiin.
                                            Pilvet väistyivät ja maailma muuttui aurinkoisemmaksi.


maanantai 11. heinäkuuta 2011

Pilvet kuin untuvaa


Saima Harmajan runokokoelmasta 17.3.1930

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.
Aaltojen hyväilystä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt -


keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Tänään juhlimme Eino Leinoa

Yksi Einon Leinon runoista

Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.


Miksi metsän tummuus sävelehen?
Kosk' on mustaa murhe ylpeäin.
Miksi juovat päivän laskenehen?
Koska monta nuorta unta näin.
Miksi etäisien vuorten siinto?
Koska sinne on silmäin kiinto.
Miksi vanamoiden valjut lemut?
Koska päättyneet on päivän kemut.
Miksi varjot virran veen?
Kosk' on mieli mulla siimekseen.


Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Perhonen

Lailla perhosen liitelen luoksesi toivottaen sinulle kaikkea hyvää.
Terveyttä, onnea, voimia ja iloa elämääsi.
  
Siivin hennoin liitelen ilmassa katsellen
maailmaa.
Näen ympärilläni ihmeellisiä asioita.
Näen paljon surullisia ihmisiä.
Näen heidän katseissaan tuskaa. 
Tahtoisin antaa heille osan
omasta ilostani ja onnestani. 
Tahtoisin, että heillä olisi hyvä olla.


Näen myös iloa ympärilläni.
Lasten naurua heidän leikkiessään.
Aikuisten iloa heidän onnistuessaan
elämässään.

Pieninkin hymy saa ihmeitä aikaan.
Luja kädenpuristus kertoo ihmisestä paljon. 
Jakakaamme iloa ympärillemme tuon
pienen perhosen lailla.

 


sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Mitä kuva kertoo minulle

Kiitos Sylvi tädilleni tästä aurinkoisesta
palkinnosta. Sain tämän häneltä jo n. viikko
sitten, mutta en ole kerennyt tätä kuvailemaan.
Ajattelin kuvailla sitä nyt muutamalla sanalla.

Mitä näen tässä kuvassa

Minä näen tässä auringon, joka sulattaa maan.
Minä näen kauneuden, joka pelastaa maailman.
Maailman, jossa on hyvä elää ilman sotia.
Näen myös ystävyyden, joka on tärkeää elämässä.
Näen rakkauden, jota ilman ei kukaan saa jäädä.
Näen onnen, jota ei tule mitata rahassa.
Elämän, joka eletään täällä vain kerran.
Nauttikaamme elämästä.

Toivon tämän aurinkoisen kuvan myötä kaikille blogini lukijoille auringon-
paistetta elämäänne. Kun aurinko paistaa, niin se paistaa kaikkien päälle.

Ja nyt jaan tämän palkinnon kaikille lukijoilleni.
Kopsatkaa tuo kuva tuosta ja kertokaa, mitä te tuossa näette.


Aurinkoisin terveisin: Eila

torstai 23. kesäkuuta 2011

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tahdon

Kauan, kauan sitten
annoimme toisillemme lupauksen.
Tahdoimme jakaa yhdessä
elämämme.
Yhdessä perustimme kodin ja
perheen.
Olen onnellinen vuosista näistä.
Vuosien varrelle on kertynyt paljon muistoja.
Tänään tahdon sinua kiittää
ja toivon, että edessämme olisi
vielä paljon yhteisiä vuosia.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Yllättävä palkinto



Tämän yllättävän palkinnon sain Aikatherinelta.
Kiitos hänelle siitä. Hän antoi tämän palkinnon minulle
ja yhdeksälle toiselle blogin kirjoittajalle.


Tehtävänäni on kertoa 3 totuutta itsestäni
ja 3 toivetta tällä hetkellä ja
jakaa palkinto eteenpäin.


Joten tässäpä minun totuuteni:

1. Olen tunteellinen, herkkä ja rakastan luontoa. ( Olen kertonut tämän ennenkin ja varmaan jokainen on nähnyt minun kuvistani, että tykkään kulkea luonnossa. Ihmeellistä kyllä, mutta luonto antaa voimaa. )

2. Pelkään korkeita paikkoja ja minulla on hissikammo. Olen kerran jäänyt jumiin hissiin. Siitä on kyllä aikaa jo yli kolmekymmentä vuotta, mutta pelko ei ole hävinnyt. Vain pakottavassa tarpeessa menen hissiin, jos on joku mukana. Mieluummin kuljen portaissa. Ja onhan se jo liikunnan kannaltakin tärkeää.

3. Minä olen karppari. Olen tietoisesti vähentänyt hiilihydraatteja ruokavaliostani.  Olen karpannut jo kohta vuoden verran. Olen saanut painoani putoamaan melkein 20 kg vuoden sisällä.  Olen omaksunut itselleni tämän elämäntavan ja olen tyytyväinen saavutukseeni. 

Ja nyt toiveeni elämässäni:

1. Toivon maailmalle rauhaa. Toivon, että kaikenlaiset riidat maiden välillä loppuisivat .

 Ihmiset ottaisivat toiset enemmän huomioon ja kunnioittaisivat toisten mielipiteitä.

2. Toivon lapsilleni ja lapsenlapsilleni terveyttä ja hyvää elämää. Toivon myös heidän selviytyvän taloudellisesti.

3. Toivon kaikille ihmisille rakkautta ja ihanaa elämää tässä kiireisessä maailman menossa.


Nyt hyvät kaikki blogini lukijat, haluan ojentaa tämän yllättävän palkinnon kaikille teille.
Teidän tehtävänne on nyt kertoa kolme totuutta ja kolme toivetta itsestänne.
Haluan myös toivottaa teille kaikille oikein lämmintä kesää.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Ihana kesä


Tyyni lammen pinta.
Hiljaa nojaan puun runkoa vasten.
Aurinko lämmittää.

Huomaan kauniin perhosen saniaisen lehdellä.
Perhonen säikähtää kosketustani ja hennoin siivin se
lentää pois luotani.

 Lokki liitelee taivaalla.
Aurinko heittää hohteensa järven pintaan.
Auringon läsnäolo lämmittää meitä.
Nauttikaamme näistä kauniista kesäpäivistä.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ajatelmiani joskus nuoruudessani. (murrosiässä)

Sinun käsi                                                                                 ,
minun omassani.                                                                      ,
Minua nukuttaa.                                                                   
Ihmettelen pidätkö kädestäni kiinni                                          .
sen tähden,                                                                                 
että pidät minusta,                                                                     
vai tottumuksesta,                                                                  
vai siksi, että kättäsi palelee.                                                   
Kätesi on iso, lämmin ja                                                      
turvallinen.                                                                             
Ja se on minun kädessäni                                                       
ja se on tärkeintä.    




Myöhästyneet kyyneleet,
viimeinen sana, kosketus, katse
Poissa tuoksusi, äänesi, kätesi, Sinä.
Minun tyhjä sydämeni lyö
Yksinäiset käteni hapuilevat
- tyhjyys
Poskille hiljaa valuvat kyyneleet
-myöhästyneet
Lohdutus
-pienillä lapsilla on lämpimät posket,
ne  itkevät kuin eksyneet enkelit.
Pientä lasta on helppo koskettaa,
sen lämpö lohduttaa.                                                               
                                                                                              

tiistai 24. toukokuuta 2011

Sateen jälkeinen aamu

Astun ulos raikkaaseen
sateen jälkeiseen ulkoilmaan.
Mikä ihana, raikas tuoksu.
Kaikkialla on vihreää.
Nurmi tuoksuu, kukat kukoistavat.
Ruoho jalkojeni alla on kosteaa ja pehmeää.
Taivas aivan pilvetön. 
Linnut visertävät.
Käki kukkuu jossain kaukana.
Aamuaurinko heittää kultaisia säteitään nurmelle.
Vieno tuuli koskettaa ihoani.
Seuraan perhosen lentoa.
Mitä kauemmaksi astelen, sitä kauniimmaksi maailma muuttuu.
Puun kuori tuoksuu kesälle. Koivujen lehdet värisevät iloisesti tuulessa.
On kesä.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Isälle


Minun isäni,
tänään muistot mieleen
kohoaa.
On sinun juhlapäiväsi.
Mutta sinä et ole täällä
luonani.
Olet kaukana poissa.
Muistan sinut lapsuudestani.
Muistan katseesi lämpimän,
kätesi turvalliset.
Muistan elävästi kun viimeisen kerran näin sinut.
Kyyneleet vierivät poskelleni,
kun muistelen sitä hetkeä
kun tulin koulusta kotiin ja
minulle sanottiin,
että sinä olit lähtenyt
Taivaan Isän kotiin.
Olin niin vihainen Jumalalle
pitkän aikaa.
Miksi hän otti rakkaan isäni
niin julmalla tavalla pois.
Olit niin nuori ja eläväinen.
Kuvittelen aina
taivaalle katsoessani
ja tähtiä laskiessani, että
 sinä isä olet se suurin ja
kirkkain tähti siellä.
Oma isäni,
rakastan sinua ja
sytytän kynttilän sinun muistolle
tänään syntymäpäivänäsi.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Muutamia ajatelmia nuoruuteni "päiväkirjasta"

Kuljemme pitkin katuja ilman päämäärää.
Ympärillämme kuulemme
ilon ääniä.
Toisillakin on hauskaa.
Heillä on omat ystävänsä.
Meillä on toisemme.
Lämpö täyttää sisimpämme.
Kuljemme eteenpäin.
Emme tiedä minne.
Sillä ei ole väliä.
Meitä ei odota kukaan.
Olemme luotu kulkemaan kahden.




Sinähän tiedät,
minä olen nuori ja haavoittuvainen.
Tunteellinen ja herkkä.
Nuori, joka voi vuodattaa
kyyneleitä
tilanteessa kuin tilanteessa.
Ja luuletko, että kyyneleet kaunistavat minua.
-EI
Enkä ole mikään kone,
joka on valmis kaikkeen,
mitä siltä pyydetään.
Siksipä toivoisin,
että ymmärtäisit minua.



Kun näin sinut,
ihastuin.
Kun puhuin kanssasi,
ahmin sanojasi.
Kun katsoin silmiisi,
punastuin.
Kun suutelit minua,
sydämeni löi bing boingia.
Kun ilta oli lopussa,
huomasin rakastavani sinua.



Sinulla on tapana kuorsata unissasi.
Joskus otat nukkuessasi minua kädestä.
Hellät kätesi kiertyvät ympärilleni.
Pääsen mukaasi aurinkoisiin uniisi,
jossa kuljeksimme yhdessä
tulevaisuuden polkua.
Kun heräämme aamulla,
hymyilemme.


lauantai 7. toukokuuta 2011

Äidilleni 8.5.2011

Äiti
Tänään on sinun päiväsi.
Aurinko paistaa ja linnut
visertävät kauneinta lauluaan
sinulle.
Tänään tahdon sinua kiittää.
Tahdon kiittää sinua elämästä,
jonka minulle annoit.
Kiitän sinua siitä, että osaan
iloita pienistäkin asioista.
Kiitän myös siitä, että osaan
näyttää kyyneleeni, kun olen
surullinen.
Olet opettanut minulle rakkautta.
- kuinka rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Tiedän, että olet valvonut öisin ja
tuntenut tuskaa sydämessäsi,
ollessani nuori tyttönen.
Kannoit huolta tekemisistäni.
Yritit varjella minua kaikelta pahalta.
Kiitos, että annoit anteeksi minulle
nuoruuteni töppäykset.
Itsenäistyttyäni ymmärsin huolesi.

Äiti rakas, olet korvaamaton.
Rakastan sinua.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kesää odotellessa

Nojaan vasten koivunrunkoa.
Kuljen taaksepäin lapsuuteeni.
Kaikki oli niin huoletonta silloin.
Lapsen silmin maailma näytti
erilaiselta.
Muistan kuinka kesäisin kuljeskelin
paljain jaloin.
Keräsin kiviä taskuuni.
Tein " käpylehmiä ".
Kavereiden kanssa rakensimme
majoja ja leikimme kotia.
Se oli ihanaa aikaa.

Nuoruus oli välillä yhtä myllerrystä.
Itsensä etsimistä.

Nyt vanhempana muistelen kaiholla niitä aikoja.
Arvostan niitä enemmän kuin silloin.

Kerään vieläkin kiviä ja teen myös " käpylehmiä "
lastenlasteni kanssa.
Kesäisin kuljeskelen paljain jaloin.
En enää rakenna majoja,
rakennan kotiani.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Tunnustus

  Yllätys

Sain tämän tunnustuksen Serkultani Susannelta Ruotsista.
( Suss o Kai )
Kiitos hänelle siitä.
Kirjoitan 8 asiaa itsestäni. Se ei saata olla helppoa, mutta yritän.

1. Minulla on kolme tytärtä. ( Laura 33v. Hanna 31v. ja Saara 23v. )

2. Olen ollut naimisissa mieheni Ekin kanssa kohta 36 vuotta. Avioliittoomme on mahtunut kaikenlaista. On ollut myötä- ja vastamäkeä. Niinkuin varmaan jokaisessa avioliitossa.

3. Meillä on viisi ihanaa lastenlasta.

4. Työskentelen myyjänä Outokummun Tokmannilla. Tällä hetkellä olen vuorotteluvapaalla töistäni ja hoidan kotiani ja annan aikaa itselleni ja perheelleni.

5. Asumme pienellä syrjäkylällä lähellä Outokummun kaupunkia. ( melkein metsän keskellä )

6. Harrastan liikuntaa, runojen kirjoittamista. Luen myös paljon runoja ja elämänkertoja.

7. Tykkään vaellella luonnossa ( metsän polkuja ) Valokuvaan paljon luontoa.

8. Rakastan eläimiä. Itselläni on koira ja kaksi kissaa.

Nyt lähetän tämän eteenpäin 8:lle bloggaajalle ja heidän tulee kertoa itsestään 8 asiaa ja nämä seuraavat valitsin:

Aili mummon arkea
Villa Vilppula
Ritvau maalaa
Aikatherine pieniä sanoja
lähellä luontoa
Ritvan elämää
elämää luonnossa
Kuvamaailmani

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Painajaisuni

Näin unta
että maailma oli
aivan sekaisin.
Ihmiset juoksivat ympäriinsä.
Joka paikassa oli kaaos.
Myrsky katkoi puita.
Meret kuohusivat.
Yhtäkkiä oli vaan tyhjyyttä kaikkialla.
Heräsin omaan itkuuni.
Omassa sängyssäni.
Kuuntelin hiljaisuutta.
Onko tämä totta vai unta.
Kauan mietittyäni
nousin sängyltä
ja katselin ulos ikkunasta.
Huomasin auringon paistavan
ja myrskyn laantuneen.
Se olikin vain unta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Elämä

Maailmassa on niin paljon ihmeitä,
yksikään päivä ei saa mennä ohitseni.
Joka päivä koen jotain uutta.
Kohtaan rohkeasti kaikki eteeni
tulevat asiat.
Ne vaikeatkin.
Nekin minun on hyväksyttävä.
Uskon itseeni.
Nautin edessä olevista vuosista-
avaan sydämeni ilolle, surulle, seikkailuille
ja kaikelle, mitä eteen tulee.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Aurinko

Katselen ulos ikkunastani.
Sade piiskaa ikkunoita.
Ihmiset kulkevat kaduilla viluissaan-
katseet synkkinä.
Tuokioksi ilma selkenee,
aurinkokin näyttäytyy pilviverhon takaa.
Tuo aurinko saa ihmiset hymyilemään.
Minäkin hymyilen.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kauneus

Mietiskelen maailman kauneutta,
luonnon voimia.
Kauneus on meissä jokaisessa
itsessämme.
Kauneutta löytyy
arjen pienistä askareista.
Katso ympärillesi ja
koe nautintoa.
Unelmoi,
tunne sisimpäsi,
anna aikaa itsellesi.
Elä elämääsi.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kevät

Odotan innolla kun luonto herää,
kaikki kaunis puhkeaa kukkaan.
Saan nauttia lintujen laulusta,
hiljaisesta puron solinasta,
lämpöisen tuulen huminasta,
auringon paisteesta.
Mahlan tuoksuinen kevät.
Pieni ihminen ymmällään
tämän kaiken kauneuden ympäröimänä.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kaikille lapsenlapsilleni

Katselen sinua ja
tunnen sanoinkuvaamatonta hellyyttä.
Tunnen ihollani sinun pienen kätesi kosketuksen.
Sinun pienet kätesi kietoutuvat ympärilleni.
Sinun silmäsi katsovat viattomana minuun.
Puristan sinut rintaani vasten.
Tahdon suojella sinua kaikelta pahalta.
Sinulla on elämä edessäsi,
paljon nähtävää ja paljon opittavaa.
Tahdon, että iloitset elämästäsi.
Muista, että olen aina saatavillasi.
Ja toivon, että voin antaa sinulle kaipaamasi
turvallisuudentunteen.
Rakastan sinua.

Äiti ja tyttäret

Kauniita muistoja lapsuudestani.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Äiti

Äiti-kaunein sana

Rakas äitini.
Kiitos, että olet olemassa.
Rakkautesi minua kohtaan on todellista ja
syvää.
Sinä jaksoit yksin kasvattaa meidät seitsemän lasta
isän kuoltua nuorena.
Annoit rakkauttasi meille kaiklle.
Sinulla oli voimaa tehdä yötä päivää töitä.
En ymmärrä, miten sinulta riitti aikaa vielä meille lapsillekin.
Mutta silti sitä riitti ja riittää yhä.
Olen ylpeä tekemästäsi työstä.
Kiitos, että annoit minulle rakkauttasi silloinkin,
kun sitä vähiten ansaitsin.
Kiitos, että jaksat aina kuunnella ja neuvoa minua
mahdottomissakin asioissa.
Rakastan sinua äitini.

Rakkaille siskoilleni

Siskoni,
Teille voin uskoutua.
olette elinikäisiä ystäviäni.
Teille kerron salaisuuteni.
Kun te olette läsnä,
minä nauran enemmän.
Elämä teidän kanssa ei ole koskaan tylsää.
Elämme omaa elämäämme,
soittelemme silloin tällöin.
Muistamme syntymäpäivät.
Tunnemme toisemme läpikotaisin.
Pidämme toisistamme,
rakastamme ja tarvitsemme toisiamme,
eri tavoin kuin ystäviä.
Kun olemme yhdessä,
voin olla oma itseni ja tiedän,
että te rakastatte ja ymmärrätte minua kaikessa.
Olemme ikuisesti yhteydessä,
vaikka olisimme kaukana toisistamme,
vaikka elämä muuttaisi meitä.
Tulette aina olemaan hyvin tärkeä osa elämääni.
Kiitos, että olette juuri sellaisia siskoja,
joita kaikilla pitäisi olla.

Kevätaurinko

Auringonsäteet laskeutuvat maahan.
Ammennan voimaa sen kultaisista säteistä.
Ihailen puhtaan valkoisen hangen kauneutta.
Minulle tulee hyvä olo,
kun nostan katseeni ja kuulen,
kuinka pikkulinnut visertävät
puiden oksilla
ja toivottavat kevään tervetulleeksi.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tunnustus.




Kiitos Sylvi tädilleni tästä tunnustuksesta

Tunnustukseen liittyy viisi kysymystä:

1. Milloin aloitit blogisi?
Tämän lumous blogini aloitin syksyllä 2010. Sylvi tätini ja hänen miehensä Sulo olivat käymässä Suomessa ja Sylvi opetti minulle kuinka blogi tehdään ja siitä se sitten lähti.   Kiitos rakas tätini.
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Lumous sisältää runoja ja ajatelmia. Kuljen paljon luonnossa ja luonto onkin paljon mukana ajatelmissani ja runoissa. Rakastan luontoa ja kaikkia vuodenaikoja. Miten ihanaa onkaan kulkea metsän poluilla ja antaa luonnon viedä mukanaan.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tähän en oikein osaa vastata.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Rakkaan tätini avustuksella aloitin blogin kirjoittamisen.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En oikeastaan haluaisi muuttaa blogissani mitään. Tietysti paljon olisi opeteltavaa, mutta eiköhän sitä ajan kanssa opi uuttakin. Ja nyt kun minä olen vuorotteluvapaalla työpaikaltani, niin on enemmän aikaa opetella uutta ja eihän sitä tiedä vaikka aloittaisin joskus uuden bloginkin, vähän eritryyppisen.
Hyvää päivän jatkoa kaikille Blogiystäville!

torstai 17. helmikuuta 2011

Talvipäivä

Kaunis puhdas hanki kylpee auringon valossa.
Pakkanen on purevaa.
Auringon säteet lankeavat hangelle
tehden siihen kauniita kultahippusia.
Hangen pinnan särkevät ketun jäljet.
Jäljet menevät kuin helminauhana
kauas metsän uumeniin.
Puut hohtavat huurteisena.
Luonto on kaunis ja ihmeellinen..

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Minun rakas ystäväni

Ystäväni--sinä tunnet minut läpikotaisin.
Sinun seurassasi voin olla oma itseni.
Sinä saat minut nauramaan.
Sinä lohdutat minua, jos minulla on paha olla.
Sinuun voin luottaa kaikessa.
Olen onnekas, kun minulla on sinun kaltainen ystävä.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Siskokset

Pikkusiskoni Seija ja minä.
Tapasimme pitkästä aikaa vanhimman siskoni tyttären häissä.

" Ystävät tulevat ja menevät,
mutta sisarukset ovat ikuisia. "

Hiljaisuuden kaipuu

Olen kauan kaivannut hiljaisuutta.
Saada olla ja miettiä itsekseni,
 mitä oikein elämältä haluan.
Nyt tiedän, että minun on aika levätä.
Annettava aikaa itselleni ja perheelleni.
Elämme täällä vain kerran.
Kiire saa luvan väistyä.