Lukijat

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Sinulla on kiva blogi - tunnustus

Sain Aili-mummolta, http://aili-mummo-voiniitaikojablogspotcom.blogspot.com/ tämän "kiva blogi" tunnustuksen ja olen iloinen ja yllättynyt tästä hänen antamastaan tunnustuksesta. Kiitos hänelle tästä tunnustuksesta.

Tähän tunnustukseen liittyy seuraavanlainen tehtävä:

1. Käsityösi, josta olet ylpeä ja jota arvostat eniten. ( kuva mukaan )

Minulla on muistoissani eräs käsityö. Villapusero, jonka neuloin miehelleni hänen ollessa armeijassa. ( Olimme silloin kihloissa. Niin nuoria ja rakastuneita) 
Ikävissäni neuloin sitä yöt ja päivät. Muistan, kun purin ja kerin sitä. Se oli tummanvihreä ja neuloin sitä palmikkokuviolla.  Loppujen lopuksi siitä tuli niin iso, että olisimme mahtuneet molemmat sen sisään. Siitä on aikaa melkein neljäkymmentä vuotta. Minulla ei ole siitä kuvaa, mutta muistelen sitä käsityötäni ja aina se saa hymyn huulilleni.
Nykyään neulon lapasia ja sukkia rakkaille lapsenlapsilleni. Askartelen myös mielelläni kaikenlaista.

2. Toiseksi kysytään  kauneinta rakennusta, jonka olen nähnyt.

Nyt tulee mieleen yksi kauneimmista rakennuksista ja se on Katariinan palatsi Pietarissa.


3. Laulu, joka koskettaa sinua kovasti.

Yksi niistä on Tommi Läntisen " Syvälle sydämeen sattuu " ja se löytyy TÄÄLTÄ
Ja Mikko Alatalon tulkitsemana " Suojelusenkeli " löytyy täältä.

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?

Tällä hetkellä en tunne, että arki olisi minulle raskasta. Olen vuorotteluvapaalla työpaikastani, joten arjen askareet ovat nyt erilaisia kuin työssä ollessani.
Työpaikallani oli niin paljon paineita. Ainainen kiire. Asiakkaille ei ole aikaa. Jatkuvaa kuormien purkamista ja hyllyttämistä. Pienellä porukalla työskentelyä. Työilmapiiri kärsi. Tykkään työskennellä kaupan alalla, mutta keväällä tunsin työni niin turhauttavaksi ja olin väsynyt, joten päätin ottaa omaa aikaa ja laittaa arvot järjestykseen. Nyt minulla on ollut aikaa katsella eteenpäin elämässäni ja unelmoida tulevaisuudesta. Aika näyttää toteutuvatko unelmani.


5. Mistä asioista arjessasi nautit eniten?

Jaahas.. Nautin lapsistani ja lapsenlapsistani. Nyt minulla on aikaa heille enemmän.
Nautin kun saan tehdä kotiaskareita ilman mitään kiirettä.
Nautin luonnon ihmeellisyyksistä.
Osaan arvostaa enmmän kaikkea mitä ympärilläni tapahtuu.

Järvi näkymäkin saa osan minun nautinnostani.


Nyt haluan ojentaa tämän "Sinulla on kiva blogi" tunnustuksen Astalle " VILLA VILPPULA" blogiin.  http://villavilppula.blogspot.com/.

10 kommenttia:

sylvi kirjoitti...

Onnittelut tunnustuksesta.
Sinulla on todellakin kaunis blogi.
Hyviä paljastuksia kirjoitit itsestäsi.
Olet sydämellinen ja ihana Eilaseni.
Halaukset täälätä sinulle sinne pohjoiseen.♥

eila kirjoitti...

Kiitos rakas Sylvi tätini.

Syksyn terveiset teille sinne Ruotsiin halausten kera.♥ ♥.

A kirjoitti...

Oikein mukavat tunnustukset teit, Eila-ystäni<3

Kiitos niistä ja oikein hyvää jatkoa sinulle elämäsi tiellä<3

eila kirjoitti...

Kiitos Aili-mummo.

Ja tuhannet kiitokset sinulle, kun sain tämän "kiva blogi tunnustuksen" sinulta.
Arvostan tätä sydämestäni. ♥♥.

Sinulle toivotan kaunista syksyä.

asta kirjoitti...

Hei taas Eila!
Onnea erilaisen hauskasta blogitunnustuksesta sinulle.
Oli kiva lukea ajatuksiasi tämänhetkisestä elämänmenostasi.
Niin, ja kiitos myös sen antamisesta
omaan blogiini Vilppulaan. Nappaan sen mukaani ja virittelen tekstit jossain vaiheessa.

Ps. hauska tuo kuva, jossa sinulla on sukka poikineen.

eila kirjoitti...

Hei Asta.

Kiitos paljon.

Ajatuksia ja unelmia riittää tällä hetkellä. Toivon, että yksi unelmani toteutuu piakkoin. Mutta kerron siitä joskus myöhemmin. (jos saan sen toteutettua)

Kiva kun otat vastaan tämän tunnustuksen.

Iloisia päiviä sinulle sinne Vilppulaan.

ritva kirjoitti...

ONNEA Eila tunnustuksesta kyllä sinä olet hienosti kirjoitanut ja kuvittanut,hyvää keskiviikko päivää<3

eila kirjoitti...

Kiitos paljon Ritva tätiseni.

Halaukset sinulle ♥♥ ja terveiset kaikille teille sinne Etelä Suomeen.

kaisu marjatta kirjoitti...

Paljon onnea kyllä lumous on tunmnustuksen ansainnut ja teit oikein lämminhenkisen tunnustuksen. sellaista se oli silloin nuorena..

eila kirjoitti...

Kiitos Aikatherine tuosta kauniista kommentistasi.

Hyvää viikonloppua sinulle.